Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 19. marraskuuta 2013

Nyt se sitten tapahtui, taas..

Edellispäivänä sunnuntaina jouduin tippaan, kun mikään lääkitys ei purrut. Lääkäri sanoi heti, etteivät he uskalla antaa muuta kuin Färkkilän tipan, koska lääkearsenaalini on jo aika kova. Tippa auttoi vajaan vuorokauden, maanantaina päivällä olo oli taas aika surkea. Tiesin jo ennestään, että lääkkeiden vaihdon yhteydessä voi tulla vaikeuksia, mutta aina se on pettymys silti että joutuu jäämään töistä pois. 

Nyt ollaan siis sairaslomalla, eikä hyvältä näytä. Nytkin särkee oikealla puolella kalloa sen verran, että nopeahko ruoanlaittokin taisi olla jo liikaa (pelkkä paistin maustaminen ja uuniin tyrkkääminen). Mitään ei oikein pysty tekemään, onneksi olen joten kuten pystynyt edes nukkumaan. Melkein muuta en ole tehnytkään kuin nukkunut, lepäillyt ja yrittänyt vähän syödä ettei tule vielä huonompi olo.

Huomenna saan Noritrenin nostettua kolmeen illalla ja seuraavaan nostoon pitää odottaa taas kaksi viikkoa jne. Todella hidasta kidutusta, kun ei saa migreeniä tasapainoon.

Loppuviikosta pitää taas katsella tilannetta, ja ilmoitella töihin miltä ensi viikko näyttää. Voi olla että ensi viikon tilanne näyttää yhtä harmaalta kuin sää ulkona juuri nyt.

Ei auta muu kuin nokka kohti uusia pettymyksiä, aina ei jaksa hymyillä. Ehkä huomenna jaksaisi?Toivotaan.

3 kommenttia:

  1. voimahali <3 ja toivon hartaasti että kohtapuolin helpottuisi sun olotila.

    VastaaPoista
  2. Kiitos molemmille, Lillis ja siina*k <3. Migreeni on jo pitkään taas koetellut hermoja. Siitä lähtien kun yhdistelmä candesartan ja noritren ei enää toiminutkaan, niin olen ollut taas kohtaussuman kourissa ja lääkkeiden sekä annostuksien vaihtelujen kierteessä. Viime elokuusta lähtien on ollut yksi ainoa täysin särytön päivä. Olen vaihtelevasti ollut sairaslomalla ja osa-aikaisesti töissä (keväästä alkaen), ja nyt taas sairaslomalla tuon sunnuntain tiputuksen jälkeen. Saa nähdä miten migreeni lähtee kehittymään, lähteekö lapasesta taas ihan kokonaan vai pureeko lääkitys edes jonkun verran sitten kun Noritren on täydessä annostuksessa joskus neljän viikon päästä.

    VastaaPoista

Migreenimimmi ilahtuu palautteestasi! Voit kertoa elämästäsi kivun kanssa tai ilman, tai perheenjäsenen kamppailusta migreenin kanssa.