Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Oranssin ja keltaisen ilotulitusta

Olen seurannut luontoa tänään, kun kävin kävelyllä ulkona syksyisen raittiissa ilmassa. Aivan upea keli, auringonpaistetta ja raitis ulkoilma. Parasta syksyssä on juuri tämä aika ennen kun lehdet tippuvat puusta.

Aamu alkoi kuitenkin taas huonosti, makoilin varmaan puoli tuntia ennen kuin uskalsin nousta ylös. Sen verran pää tuntui taas olevan kuin pommin jäljiltä. Uudet lääkkeet jotka sain, eivät nähtävästi sovi ollenkaan yhteen muiden lääkkeiden kanssa. Eikä sumatriptaanejakaan uskalla ottaa nyt ollenkaan, vaikka migreeni kiusaisi oikein kunnolla. Päätä alkoi poltella oikein kunnolla, niin että säikähdin reaktiota. Syynä on pakko olla epilepsialääkkeet jotka sain, koska olen aikaisemmin pystynyt ottamaan niitä muiden lääkkeiden ilman mitään ongelmia. Sumatriptaaneja otan muutenkin vain viimeisessä hädässä, koska ne ovat todella vahvoja. Indometin sen sijaan onneksi käy, mutta se ei ihan auta koviin kohtauksiin. Tilanne on jo ennestään ollut hankala, ja uuden lääkkeen myötä käynyt sietämättömäksi.

Soitin viime viikolla Neurologian poliklinikalle ja pyysin lääkäriä soittamaan, mutta eipä mitään ole vielä kuulunut. Perjantaina pakko yrittää uudestaan, josko saisi jonkun sieltä kiinni joka hoitaisi asian ihan perille asti. Saisinkohan parempaa hoitoa jos olisin joku tärkeä ihminen tässä yhteiskunnassa? Joskus tuntuu siltä, ettei tavallinen pulliainen paljoa kiinnosta. Olen sairauden puhkeamisesta tähän hetkeen tavannut arviolta 15 eri lääkäriä, seitsemän eri neurologia ja soittanut tunnittain puheluita ympäriinsä. Lyön näköjään päätääni seinään edelleen..

Onneksi edes mieliala on yleisesti pysynyt jollain tavalla kurissa, lenkkitossujen ja raittiin ilman ansiosta. Tänään näyttää kuitenkin olevan vaihteeksi vähän huonompi päivä, joskus sille ei vain voi mitään..

Mutta ihanaa kuulasta syyspäivää kaikille joka tapauksessa.

3 kommenttia:

  1. Moi, Sulle sopii sumatriptaanit? Minulle ne aiheuttivat enemmän migreenikohtauksia. Zomig sopii paremmin

    T:Justiina

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Justiina! Mulle sopii sumatriptaani hyvin, mutta epilepsialääkkeiden (Lamictal) kanssa se jostain syystä sopinutkaan. Olen jättänyt Lamictalin nyt pois, koska ne eivät muutenkaan sopineet minulle. Neurologi päätti, että otetaan Noritren takaisin valikoimaan Klotriptyl Miten ja Candesartanin rinnalle. Miten tämä yhdistelmä toimii, se saadaan nähdä myöhemmin. Toivotaan että saat hyvin apua Zomigista, minulle ne eivät jostain syystä sopineet. Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

      Poista

Migreenimimmi ilahtuu palautteestasi! Voit kertoa elämästäsi kivun kanssa tai ilman, tai perheenjäsenen kamppailusta migreenin kanssa.