Pitkän kirjoituspaussin jälkeen on kerrottavana kiva yllätys :)

Eilen aamulla kun tarkistin elopainoa, niin vaaka iloisesti ilmoitti sen menneen alas jo kahdeksan kiloa :). Jihuu! Ehdin sitä jo kavereillekin hehkuttaa naamakirjassa, kun niin innoistuin hyvästä tuloksesta. Sen eteen on kävelty jo varmaan muutama sata kilometriä. Kävely on minulle erittäin rakas harrastus jostain syystä, köyhällä lapsellahan on yleensä halvat huvit. Lisäksi olen rakkaan mieheni kanssa aloittanut kuntosaliharjoittelun, jonka jouduin 2010 lopettamaan sairauden puhkeamisen myötä. Mieheni innostui moisesta rehkimisestä pari-kolme kuukautta sitten, ehkä työpaikan terveystarkastuksen säikäyttämänä. Tulokset eivät olleet katastrofaalisia, mutta selvää lihas- ja yleiskunnon huonontumista oli havaittavissa. Kuntosaliharrastukseen oli siksi helppo palata kun on joku mukana, ja saa vielä silmäniloa samalla ;).

Edellä mainituista harrastuksista johtuen pää on innostunut samalla, joka päivä aina jotain kipua. Nyt meilkein kaksi kuukautta siitä, kun on ollut täysin kivuton päivä. En anna sen kuitenkaan lannistaa, koska yleinen mieliala ja fyysinen kunto ovat molemmat tällä hetkellä plussan puolella. Ei ole enää kertaakaan ollut mieli mustana sen jälkeen, kun aloitin aktiivisemman liikkumisen. Pitää paikkansa se mitä olen joskus muutama vuosi sitten sanonut, että minulle raikas ulkoilma on maailman toiseksi paras psykiatri.

Nyt mielen alkaa vallata jo loman odotus, sinnekään ei ole enää pitkä matka. Aika menee muutenkin nopeasti, kun on vain kolme päivää viikossa töitä. Lyhyistä työviikoista on ollut paljon apua, koska jaksaa vetää työpäivät läpi särystä huolimatta. Lisäksi vielä jaksaa hoitaa kuntoaankin hieman paremmin, kun on enemmän vapaata. Toivon edelleen, että elokuun loppupuolella neurologi saisi lääkkeet tasapainoon niin, että jaksaisi lokakuun jälkeen siirtyä kokopäiväiseksi.

Taloudellisesti olemme tiukoilla silloin, jos tilanne jatkuu pitkään. Onneksi pankki on ymmärtänyt tilanteemme hyvin, ja on tullut vastaan. Tämä asia onkin kivun lisäksi ainoa musta pilvi pään päällä. Huoli tulevaisuudesta ja taloudellisestä pärjäämisestä hiipii välillä korvien väliin, sille ei vain voi mitään vaikka kuinka yrittää olla murehtimatta. Edelleen kaipaan kovasti sitä kristallipalloa, ehkä se tupsahtaisi joskus postilaatikkoon.

Lomaa odotellessa, toivotaan hyvää säätä ja aurinkoa sekä sadettakin sopivissa määrin :).